Parempaa asumista, yhdessä 

Kuten elämä yleensä on asuminenkin parempaa nautittuna yhdessä. Me uskomme, että koti on paikka rauhoittua ja ladata akkuja ja että me kaikki olemme ihanalla tavalla erilaisia. Olemme perustaneet Villagen, jotta voimme tarjota meille yhteisöllisille parempaa asumista.

Monessa taloudessa on gourmet-tasoinen keittiö 95% päivästä käyttämättä, puhumattakaan huonekaluista ja muusta irtaimistosta. Monessa taloudessa on myös yksinäistä. Yhteisasuminen tekee hyvää sielulle, kukkarolle ja planeetalle – kaikki voittavat.

Julkaisimme Villagen marraskuussa 2016 ja vastaanotto on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille kannustuksesta ja rohkaisevasta palautteesta. Yhteisölliselle asumiselle ja yhteisöjen matchmakingille n kysyntää.

Keskitymme yhteisasumiseen räätälöityjen hankkeiden kehittämiseen ja sen kautta parhaiden yhteiskotien rakentamiseen. Näin hyödynnämme kerättyä asiakasymmärrystä sekä Villagen taustalla olevan rakennusliike Firan osaamista.

Haluamme mahdollistaa merkityksellisen ja laadukkaan kaupunkiasumisen yhteisasujille. Tavoitteemme on luoda uudet markkinat yhteisasumiselle ja pitkällä tähtäimellä tehdä yhteisasumisesta halutuin asumismuoto. Ole mukana luomassa yhteisasumisesta ilmiö meidän kanssa – olemme vasta aloittamassa.

Village-tiimin Arto Sivonen:

”Ajatus lähti siitä, kun etsin asuntoa itselleni ja tyttärelleni. Ei kuulostanut kivalta vaihtoehdolta muuttaa kahdestaan pieneen kämppään. Ryhdyin etsimään isoa asuntoa, johon voisi perustaa kimppa-asunnon. Ennakkoluulot osoittautuivat turhiksi kun sain omistajat suostuteltua vuokraamaan yhteisölle. Vuokranmaksun kanssa ei ole ollut ongelmia ja nyt meillä on viihtyisä, yhteisöllinen asunto Katajanokalla. Tämä on niin hieno asumismuoto, että halusin lähteä auttamaan muitakin löytämään kimppa-asuntoja ja hyviä porukoita."

Village-tiimin Joakim Breitenstein:

"Kun Arto otti meihin yhteyttä ja kertoi hänen asumisyhteisöstään Katajannokalla, olimme Riston kanssa välittömästi fiiliksissä. Emme tienneet tarkaalleen miten tästä saa liiketoimintaa, mutta jotain oli tehtävä. Arton ehdotus tuli sopivaan aikaan, koska olimme juuri perustaneet Firan tukemana startupin, jonka tehtävänä on edistää yhteisöllistä asumista. Olimme myös pohtineet kimppa-asumista liiketoimintana pintapuolisesti, mutta Arton innostamana halusimme lähteä tutkimaan aihealuetta tarkemmin. Kun lähdimme konseptoimaan palvelua, saimme todella positiivista palautetta tulevilta asukkailta ja isojen asuntojen omistajilta. Tuli sellainen tunne, että tämä on tehtävä."

Village-tiiimin Risto Kärkkäinen:

"Kun Arto tuli kertomaan, että meidän pitää tehdä palvelu, joka mahdollistaa helpomman ja mukavamman kimppa-asumisen, ensimmäisenä tuli mieleen, että voisimme tehdä kimppa-asumisen Airbnb:n ja tähdätä heti kansainvälisille markkinoille. Myöhemmin tein alustavia taloudellisia laskelmia ja ne näytti kohtalaisen lupaavilta. Suoraan sanoen vähän kuitenkin arvelutti, koska platformin käynnistäminen ei koskaan ole helppoa. Pitää ratkaista muna-kana-onglema. Pitää olla asukkaita, jotta voi olla asuntoja ja päinvastoin. Lopulta ajattelin, että yhteisöasuminen oikein toteutettuna tuo niin paljon lisäarvoa ja hyvinvointia kaupunkien asukkaille, että tämä haaste kannattaa ottaa vastaan. Meillä on huipputiimi ja taustavoimat tekemässä tätä, joten meillä on parhaat mahdollisuudet onnistua tässä."

Fira:n Henry Salo:

"Toki olen kuullut paljon ääneen ihmettelyä, että miksi rakennusfirma rahoittaa kimppa-asumisen startuppia. Vastauksenani on ollut, että Fira aikoo luoda rakennusalalla ilmiötä, jossa ihmisten hyvinvointi tulee rakentamisen keskiöön. Emme voi saada aikaan muutosta yksin vaan tarvitsemme kumppaneiksi startuppeja ja muita yrityksiä, jotka ravistelevat totuttuja käytäntöjä. Lisäksi kimppa-asuminen nivoutuu hyvin yhteen Firan ryhmärakentamisen kanssa, jossa asumisyhteisöt rakennuttavat itse kerrostalonsa. Risto, Joakim ja Arto tekee nyt samaa mutta pienemmässä mittakaavassa. Tällä hetkellä ei ole toimijaa, joka tekisi laadukasta yhteisöasumista. Toivon mukaan pian pääsemme rakentamaan täysin yhteisöasumiseen suunniteltuja asuntoja ja kerrostaloja."

Village on osa Fira Groupia.